Translate This Page

Synnyin Helsingin maalaiskunnassa (nyk.Vantaa) aikana jolloin kotiseutuni oli selkeästi maanviljelys seutua, ja väkiluku oli muutama 10.000 henkilöä. Samoilla seuduilla vaikutan edelleen. Vaikka kesänviettopaikat ovat vaihtuneet elämäni aikana useita kertoja, niin yhteinen tekijä niissä on aina ollut meri.

Varhaislapsuudesta on jäänyt erityisesti mieleen se, kun vaarin kanssa käveltiin satamassa pällistelemässä vanhoja purjelaivoja, joilla siihen aikaan vielä kuljetettiin rahtia rannikkoliikenteesä. Vaari ja eläkkeellä olevat merimiehet, kertoivat tarinoita laivoista ja matkoista. Nämä tarinat kerrottuna ympäristössä missä meren ja tervanhaju oli aina läsnä, teki pieneen mieheen suuren vaikutuksen.

Saaristossa sain kokea vesillä olemisen "riemua". Osa kesistä vietin paikallisten kalastajien seurassa. He kertoivat  minulle tarinoita kalastus  ja hylkeenpyynti-matkoistaan. Nämä tarinat eivät aina loppuneet hyvin. Opin myös erillaisia rannikkoseudun ruotsinkielisiä murteita. Osa ovat sen verran ainutlaatuisia, että edes harva ruotsia äidinkielenään puhuva ymmärtää niistä yhtään mitään. Tästä on minulle myöhemmin ollut hyötyä kun kiinnostuin haaksirikoista ja ryhdyin "lukemaan" ja tulkitsemaan meriselityksiä. Ruotsinkieli 1700 ja 1800 luvulla poikkesi jonkun verran tämän nykypäivän kielestä. Mutta siinä oli kuitenkin paljon yhteisiä sanoja ja termejä jotka ovat (olivat) käytössä varsinkin merenkurkun murteessa.  

Nuoruusiässä meri oli hetken taakse jäänyttä elämää. Kuvioon astui nuorelle miehelle tyypiliset kovaääniset harrastukset. Vuosina 1980-1994 kuluivat pääosin soittohommissa (Orange Blossom Band). Musiikkilaijina oli Country ja Bluegrass. Keikkoja riitti ja olimme hetken jonkilainen "kulttibändi" suomen pienissä country ympyröissä. Taisi siinä tulla joku ykkös-sijakin suomen country-SM kisoissa. Sain siis kokea miltä tuntuu seistä estraadilla ja sen takana. Homma lopahti sitten aikanaan ilman sen suurempaa dramatiikkaa kun äijät alkoi olemaan aikuisiässä. Perheet ja työ vaativat yhä enemmän läsnäoloa. Itse viihdyin parhaitten silloin kun sain olla auringon nousun aikana maastossa "camokuteet" niskassa ja haulikko kainalossa. Esiintyvänä muusikkona oleminen antoi paljon henkistä pääomaa, mutta se ei ehkä sittenkään ollut minun loppuelämäni juttuni. Soittohommat ovat nyt taakse jäännyttä elämää. Annetaan niiden soittaa jotka sen paremmin osaa.

90-luvun lamavuosina löysimme vaimoni kanssa Snappertunan ulkosaaristossa (Tammisaari) myynnissä olevan vanhan merimiestilan. Tästä paikasta on vuosien aikana, ja varsinkin pitkän työn tuloksena tullut henkinen kotimme. Kaupungissa käydään vain töissä. Saaressa eletään. Kun mökki ja muut rakennukset alkoivat olemaan siinä kunnossa että suurempia projekteja ei enää ollut, löytyi vihdoinkin aikaa myös harrastuksille. Sukellusharrastus astui siis kuvaan vasta varttuneessa iässä. Sen verran se vei kuitenkin mennessään, että suoritin sukelluskursseja aina Divemaster tasolle asti. "Ammattilaispaperit" taskussa heräsi kysymys että jatkanko sukellusopettajana, vai mikä on sukellusharrastukseni suunta? Löysin kuitenkin itsessäni pienen seikkailusukeltajan, joka ilmeisesti oli saanut alkuunsa jo lapsuudessani. Suunta oli siis selkeä, hylkyjen perään oli päästävä! Kirjastossa löysin kirjoja, missä kerrottiin purjelaivoista ja haaksirikoista. Sana "aarrelaiva" toistui monessa kirjassa. Samoihin aikoihin ilmestyi myös Rauno Koivusaaren hylkylöydöt uutisotsikoihin, joten aloin ymmärtämään että tämä maailma oli todellinen. Ensimmäisinä vuosina oli kuitenkin sen ensimmäisen hylyn löytäminen vaikeaa ja pitkä projekti. Vaikka olisi ollut kartta ja kordinaatit kädessä niin hukkareissuja tuli. Mutta kun ne ensimmäiset haamulaivat alkoivat näyttäytymään meille meren pimeydessä, tummina hahmoina, niin silloin tunnekuohu oli valtava.

Ensimmäiset kymmenen vuotta hylkyharrastuksen parissa olivat oppimista ja taas oppimista. Mutta tiedon ja kokemuksen myötä, sekä uuden tekniikan avulla alkoi syntymään tuloksia. Kun ensimmäiset "jokamiehen" viistokaikuluotaimet tulivat markkinoille alkoi hylkyjenetsintään aivan uusi aikakausi. Enää ei tarvitse kontata kilometri tolkulla pitkin synkkää merenpohjaa vain jotta näkisi että mitä siellä mahdollisesti on. Nyt merenpohjaa pystyy tarkastamaan suoraan viistokaikuluotaimen näyttöruudusta.

Innokkaana lähdin mukaan Rauno Koivusaaren ensimmäiselle hylkykursseille. Hylkyjen etsintään, ja varsinkin niiden tunnistamiseen tuli aivan uusia näkökulmia. Kurssin jälkeen ei hylky enää ollut pelkkä lautakasa jolle oli joskus annettu nimi, vaan se on aikakapseli menneiltä ajoilta. Nyt olen kiitollinen siitä, että saan sukeltaa maailman ehkä yksi parhaimmissa "hylkyvesissä", rehtien lajitovereiden seurassa. Yhdessä saamme nauttia mahtavasta ympäristöstä,  sekä vaihtelevista ja mielenkiintoisista hylkykohteista, ja varsinkin silloin kun kelit ovat kohdallaan.

Yksi seikka on alkanut vaivaamaan mieltäni. Entäpä jos jonakin päivänä löydän kaikki ne "aarrelaivat" jonka perässä soutelen. Silloin matkanteko loppuu. Tärkeintä kun ei ole sen kohteen löytyminen vaan se matka kohti tuntematonta.


Faktaa itsestäni:

Syntynyt v.59.  Naimisissa entisen tyttöystäväni kanssa vuodesta 84, jonka kanssa kolme aikuista poikaa, ja kaksi lapsenlasta. 

Ammatti:

Somistaja (visualisti) -mainosalan sekatyömies. Sivubissnekset: Auto ja veneteippaukset, sukellustyöt.

Sukellusluokitus:

PADI Divemaster + DSD leader, Ice diver, Deepdiver.

Muuta:

Saaristo ja- Rannikkolaivuri. Hylyntunnistamisen peruskurssi, sekä "epämääräiset" jatkokurssit Rauno Koivusaaren oppilaana.Varusmiespalvelus automaatti ilmatorjunta, HelItr2/79, tuuliasema ja maalilennokin ohjaaja). Tämä vain tiedoksi niille jotka kuvittelevat että olisin palvellut laivastossa!

Harrastukset:

Urheiluammunta (urheilu ja vakiopistooli). Ampumaseuratoiminta. Veneily. Saaristolaiselämää. Vapaasukellus. Pienriistan metsästys. Kirjoittaminen. Mönkijällä ajaminen. Ja vaikka mitä....

Tai joskus tuntuu että ainoa harrastus mikä minulla nykyään on, on myrskyssä kaatuneiden puiden pilkkominen ja kuljettaminen pois metsästä, sekä risujen keräily ja polttaminen. 

Haaveet:

Pysyä terveenä, muuttaa saaristoon tai rannikolle asumaan ja ryhtyä taas pienyrittäjäksi. Olen toiminut yrittäjänä 20 vuotta, ja nyt kun olen ollut 7 vuotta renkinä alkaa veri taas vetämään aivan sairaasti yrittämisen pariin. Yritysideoita on useitakin. Saaristossa työskentelin ammatinharjoittajana yhden avovesikauden ja se oli haastavaa mutta samalla hienoa aikaa. Yksin toimiessani sain tilaisuuden tutustua itseeni, ja elämänarvot asettuivat uuteen järjestykseen . 

Haaveena on myös tallentaa jälkipolville materiaalia ja tietoja Jussarön merialueen hylyistä. Joko kirjan tai videon muodossa, tai sekä että!


  Eli kukin tyylillään....

 

Make a free website with Yola